Nokkospesto ja narsissi

Hyvää sunnuntaita vaan itse kullervollekkin. Tämä rouva on korviaan myöten täynnä tätä talvea. Liukastuin eilen, perinteinen peilijää ja juuri satanut lumi sen peittona. Ilmalento ja kopautus päähän, joka tuntuu tänäänkin. Kiitollinen etten makaa lasaretissa kallo haljenneena, mutta kiitollinen myös siitä, että voin taas rohkeasti sanoa ääneen että tahtoo talvikuukausiksi palmumaahan kompuroimaan.

Lentoharjoituksen lisäksi olen siirtänyt myskimalvaa isompaan ruukkuun ja katsonut uusimman jakson ruotsalaisesta lempparista, Trädgårdstideristä. Nyt uupuu vaan se aikakone jolla päästään kevään kohtaan, jossa valutetaan mahlaa koivusta ja tehdään nokkospestoa.

Nässelpesto

1 litra just plokattuja nokkosia

1 dl kuorittuja manteleita

2 dl oliiviöljyä

2 dl rouhittu parmesan

puolikas sitruuna puristettuna

suolaa ja pippuria

Nam!

Ihan pihalla

Tutustutan teidät nyt Sumppulinnan Lataamoon. Lataamo syntyi ensin Hangon Vuorikadulle, toisen kerroksen tilaan, jossa hiljaisuus helli korvia. Rakastin tuota tilaa. Maalasin tauluja, kuuntelin musiikkia, join teetä kuppikaupalla ja annoin asiakkaille tähtipölyhoitoa. Muutin alakertaan sen vapauduttua, mutta en rakastanut menettämääni rauhaa. Tyhmempikin tajuaa että kun ollaan kävelykadulla, rauha ei ole ensimmäinen adjektiivi joka mieleen tulee. Minä tajusin vasta kun kokeilin. Muutama muu muuttuja tarvittiin vielä ja hyvästelin heipat kyseiselle liiketilalle.

Lataamo on nyt siis Sumppulinnan syleilyssä. Tila kutistui 80 neliöstä alle 10 neliön huoneeksi, siis selviö että tunnelma tiivistyi sekä palvelut samoin. Tottahitokseen rauhassa on ollut kiva suunnitella kaikenlaista kivaa kesäksi, maalauskurssia sekä pop up kahvilaa nyt ainakin.

Jos olet Facebookissa, käy klikkaamassa sivua Sumppulinna. Näin pysyt aallon harjalla metikön tapahtumista.

(Älä sekoita vanhaan sivustoon, joka on nukutettu mutta ei poistettavissa)

Ilo

Kävin tohtorilla, pakolliset liikutukset lavetilla ja kinttujen kohdalla käyn kuulemma ballerinasta. Röngtenhoitaja halusi varmistaa etten ole raskaana. Päätin ottaa ilon irti molemmista kommenteista, olenhan kohta viiskyt.

Ilo irtoaa myös kukkaruukuista puskevista vihreistä. Klisee tai ei, mutta tuntuu nyt ihan siltä että luonto yrittää minulle kädestä pitäen osoittaa että pimeän mustan mullan syvyyksistä nousee ensin vihreää ja sitten täyteen loistoonsa räjähtänyttä kukintoa. Kumpa muistaisi itsekin että kaikella on aikansa…

Kerroin ihanasta eläintenhoitajakoulutuksesta, (kerrottakoot nyt samalla sekin että olen nykyään vähän allerginen ihmisille, eläimille en) siksi ajatus ajasta karvakuonojen parissa tuntuu niin oikealta. Innostuksen lämpötilaa laski realiteetit kuten jo pelkästään kilometrit kouluun, täysi arvoitus milloin armas rankani rauhoittuu. Kaiken pohdinnan keskellä pussailen Sumppulinnan parasta hälytysjärjestelmää Jefeä ja hyväksyn tosiasiat. ILOINEN koirasta.

ILOINEN ystävästä, joka allergialääkkeen voimalla istui eilen iltateellä. Koira olisi halunut niin halata, ja niin minäkin. Kiitos ystävän sanojen heräsin tänään uuteen energiaan ja uskoon, sellaiseen pöhinään että tunnistan pienen pilkkeen pimusta, jota onkin ollut vähän ikävä…

laventelibaby
pusuhuuli

Simppu

Tänään olen taas tampannut kilometrejä kävellen, koska liike on lääke, ja tauoton toiminta pitää pään ja rangan siedettävänä. Kiva jos kilojakin karisisi, mutta toistaiseksi ne roikkuvat minussa kiinni kuin apinalapsi emossaan. Kävelin myös meidän kalakopille, Simppuun. Kalakopit täällä Hangossa ovat maamerkkejä, onhan täällä merta, rantaa ja rakkolevää. Hiiohoi!

Simppu on sellainen koppi jossa tehdään vain kivoja asioita, vuosien varrella on juotu kuohuvaa vappuaattona, talvella termoskaakaota. Taidettakin on tehty ja ihan vain istuttu hiljaa. Naapurissa asuva setä kutsuu meitä Simpun sakiksi.

Uudet tuulet ja takatalvi

Kun ulkona mylvii sen sortin lumimyräkkä, ei taida olla ihan tervettä jaaritella pihapuuhista. Olen nimittäin metsäharavointihallituksen puheenjohtajana päässyt tekemään käytännön töitä, mutta kuten sanoin, annetaan nyt olla. Kerron mielelläni metsäharavoinnista lisää myöhemmin. Lumihommista en puhu. Piste.

Hain eilen kouluun. Iiiik!! Jos kaikki menee hyvin, jos pääsen kouluun ja jos keho kestää, minusta tulee isona maailman onnellisin koirakuiskaaja, koirien päiväkotitäti, ammattikävelyttäjä, turkkitrimmaaja. Minusta voisi tulla myös maailman makeimman eläinkaupan ja koirakahvilan pitäjä. Kissatkin käy. Eläinlääkäriaseman vastaanottotäti olisi myös kunniatehtävä ja kovin kunnolliselta kuulostava työ.

Mietitkö sinä että mikä sinusta tulee isona?

Minä olen heittänyt aiheen kanssa aikamoista kuperkeikkaa viime aikoina. Olen kuunnellut sydäntäni sekä järjen ääntä. Selän narina on sotkenut edellisten vuoropuhelua parhaansa mukaan. Olen ollut näiden kolmen edessä kirjaimellisesti polvillani. Jos saisin valita napista painamalla tulon tilille, minä vain laulaisin, kirjoittaisin, puutarhuroisin ja maalaisin tauluja. Koska en ole kyseistä nappia löytänyt, on keksittävä uusia suunnitelmia, sellaisia joilla joskus maksetaan laskuja ja ruokitaan suuta. Mutta ensin pitää päästä pulpetille, pitäkää peukkuja.

Tämä oli näkymä tänään proosakurssin zoomissa.
Myskimalva, Malva moschata

Talokaupoilla

Elämäni ensimmäiset talokaupat tehty. Kuusi huonetta ja kuntotarkastuksessa maininta hyvin hoidetusta tuuletuksesta, ei haise home. Onnea minulle. Okei, okei, ostin nukkekodin. Totuuden nimissä tarvitaan puhelu Veikkaukselta jotta kauppakirjassa lukee neljän euron paikalla joku muu summa. Arpaonnea odotellessa revin ja remontoin pienemmässä mittakaavassa. En tiedä vielä mitä talollani teen, hurahdanko miniatyyritavaroihin, vai teenkö Boutique hotellin pikkuöttiäisille.

Tein pyhän päätöksen että en jaarittele täällä säästä tai lottovoitoista, mutta tässä sitä ollaan. Seuraava vuorossa sää. Myskimalva ja laventeli kurkkii jo ruukuista, mutta ulkona sataa lunta ja pakkasta luvattu viikoksi.

Loton miljoonat menivät sivu suun, summa jolla ostaisin naapuritontin. (Sorry, naapuri) Tontille rakennuttaisin Sumppulinnan majoituspalvelun, navettatyylisen talon, pitkän ja matalan. Tiiltä ja liuskekiveä. Pientä ruutuikkunaa ja vaaleanpunaista köynnösruusua. Moottoripyöräparkki ja pakumatkaajan pysähdyspiste. Saunavuoro, paksut pyyhkeet ja koivun tuoksu. Kylmä kalja Fylleri baarin terassilla. Tanssia nurmella jos siltä tuntuu. Sängyssä pellavalakanat ja maailman parhaimmat unet. Aamupalalla pihakanalan omelettia ja vahvaa kahvia. Läksiäisiksi halaukset ja hyvän matkan toivotukset.

Ai että…

Helmikuu

Talvi jaksaa, minä en. Nyt kevät ole kiltti ja näytä merkkisi. Viikon päästä aion istuttaa kukkien siemeniä ruukkuihin, vaikka vihmoisi sadan siperian lunta taivaalta. Aion myös jatkaa entistä kiihkeämmin Sumppulinnan suven suunnittelemista, avainsanoina hasardi hulluus ja kotikutoisuus. Terapiapihahan tästä tulee, se on rappeutuneen selän takia selvä. Nikkaroin uutta identiteettiä ja pohdin että mikä minusta isona tulee. Tämän hetken kipu ja kiukkuitkuja helpottaa ajatus Sumppulinnan pop up pihakahvilasta, taiteen tekemisestä ulkona, kanalan perustamisesta ja kirjan kirjoittamisesta takaterassilla.

Televisioi

Syypää kaikkeen on ihanista ihanin ruotsalainen tv-ohjelma Puutarhakausi. Ohjelmassa istutellaan kaunokaisia ja herkkuja, kokkaillaan ulkokeittiössa, rakennellaan variksenpelättimiä ja kesäkeinuja. Hitsataan rikkaruohokoreja nokkakärryyn ja juodaan kellarin pölystä löytynyttä sherryä. Humalluttava, vehreä, raikas ja erittäin inspiroiva ohjelma.

Jollen pääse Pernillan, Tareqin, Johnin ja Malinin kanssa mukaan ohjelmaan, minun on vain pakko virittää televisiolähetin Sumppulinnan katolle ja tehdä oma ohjelma. Viherrystä ja linnunlaulua odotellessa on hyvä piirtää paperille vähän jaksojen aiheita.

Normijaksoissa nähtäisiin tietty rempattavaa asuntoautoa, puuceen maalausta, kenties kanakopin sisustustakin. Tuunausta ja raivausta rakkaudella. Normijaksoihin kuuluvat myös amatöörin yritykset istuttaa, kastella ja kasvattaa. Jotain ihan muuta nähdään vaikka jaksossa viisi, sen jakson nimi on ”kameraterapia”

Kameraterapia

Vaikka sydäntä lähellä lämmittävä puuhailu on enimmäkseen kivaa, suorittajalle sekin saattaa mennä ylikierroksille. Mistä tahansa kivastakin voi uupua. On hitokseen hyvä nollata koneistoa parhaansa mukaan. Minä olen vuosien saatossa nollannut päätäni kamera kädessä, kutsun sitä kameraterapiaksi. Kuljen hitaasti luonnossa, maadoitun, rekisteröin ympyröivää maisemaa, huomioin pieniä yksityiskohtia, tallennan niitä. Hengitän ja vain olen.

Kynäterapia

Kuudennessa jaksossa istutaan puutarhassa ja kirjoitetaan. Kaikki käy, kunhan kynä käy. Kaikki historiani blogit ovat olleet itselleni kirjoittamisen kautta hyvin terapeuttisia, oli teema mikä tahansa. Näkeehän sen taas tästäkin, puutarha ja piha ja kovin ollaan vielä pään sisällä. Käyn myös alan koulua, mutta olen ehtinyt sitä siirtoa jo katumaan. Minulle taitaa passata parhaiten villi ja vapaa tekeminen, ilman kummempaa teoriaa, lainalaisuutta tai alituista analysointia.

Muut jaksot ovat vielä liikesalaisuuksia ja herran hallussa….

Suvipiha

Suvipiha, kiitos että saavuit siemenies kanssa jo helmikuussa, hyvissä ajoin kauppaan. Samalla kun me suomen etelässä olemme toppahaalareissa, ikäänkuin valovuoden päässä kesästä, tuntuu järkyttävän ihanalta valita kukkapenkin kaunottaria. Kuukauden koitan vielä malttaa, sen jälkeen istutan ikkunalaudalle lyhtykoisoa, siperianunikkoa, laventelia, myskimalvaa ja sekametelisiemeniä. Jossain siinä välissä suihkutan puutarhaletkulla kuumaa vettä kinoksiin jouduttaakseni kevään tuloa, suunnittelen kivi/betoni kukkapenkkiä ja ostan vähän lisää siemeniä.

Oi kevät kiirehdi, mulla on sua ikävä.

Pihalla kuin lumiukko

Eilen oli paska päivä. Jos olisin voinut, olisin varmasti oksasaksilla siistinyt umpimettää tai kaivanut sipulit maasta vain istuttaakseni ne uudelleen. On hyvä tehdä selväksi jo blogin alkumetreillä että täällä välillä rapatessa roiskuu, muutakin siis tarjolla kuin kevyttä kertomusta kuvien kera. Elämä on pääsääntöisesti kaunista ja kivaa, mutta välillä aivan lietettä.

Eilen mielen päällä oli tulevaisuus ja toimeentulo. Varmuus epävarmuudesta.

Varasin ajan ammatinvalintapsykologille, itkin viisi kertaa ja kiroilin kiukkua aamusta iltaan. Olen kaksi edellistä kautta työkseni toiminut hautausmaan pihapuuharina, eli siis haravoinut, istuttanut ja kastellut. Entiselle (paino sanalla entinen) asiakaspalvelijalle oikein maadoittavaa ja ihanan itsenäistä puuhaa, kauniissa ympäristössä. Paikalla vain ristin sielut ja minä, sekä hautakukkia syövät puput ja peurat. Ja äänikirjat.

Mikäs ongelma tässä sitten? No se on selkä. Saisin jo yhden kirjan verran kirjoitettua selästäni, mutta nämäkin rivit väsyttävät. Niin pirun kulunut ja kyllästyttävä aihe. Olen kolmenkymmenen vuoden ajan käynyt ensiavuissa, magneettiputkissa ja leikkuulaudalla. Olen vuosien ajan raahannut huomionkipeää rankaa mukani. Noudattanut mitä milloinkin ohjeita, liikkunut, levännyt. Olen syönyt pillereitä , jotka ovat sekoittaneet vain pääni ja pötsini. Olen kontannut ja kiroillut ja käynnistellyt itseäni. Olen saanut erinäisiä diagnooseja joissa vilisevät sanat, turvotus, rikko, kulunut, madaltunut, pullistunut… Viimeisin diagnoosi oli selkärankareuma.

Huomenna menen viiden vuoden tauon jälkeen nöyränä tyttönä taas reumatologille. Oma rajani on tullut vastaan. Täytän elokuussa 50v, kehoni sataviis. En saa kivutta aamulla sukkia tai kenkiä jalkaan. En voi unohtua istumaan tai seisomaan, koska muutun kipeäksi rautakangeksi. Mies aviovuoteessa vitsailee asentavansa sänkyyn nostovinssin, voi vittu!

Onko ihme että itkettää? Isoja asioita.

Kun oikein alkaa ahdistaa ajattelen tulevaa kesää. Tulevaa mielikuvitusuraani kukkakuiskaajana, oman koiran koirapuistohoitajana. Betoniruukkusavenvalajana ja tietysti havunneulasvalokuvaajana.

(Lisätty tänään torstaina) Sain mojovan morkkiksen ylläolevasta purkauksesta, että pitikin oksentaa olotukset ja kolotukset. Näemmä piti. Noh, pikkupuutarhuri on selästään vahvasti rappeutunut. Vanha laulu ja jotta laulu ei muuttuisi liian heviksi on nyt otettava härkää sarvista. Lääkärin määräyksestä, multasäkit nousee jatkossa vain apua pyytämällä. Keholle täytyy tehdä vähän kaikkea, pudottaa painoa, jumpata, venyttää ja avuksi syödä taas vähän rikkopillereitä. Ei kai siinä sit…