Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ette kyllä ikinä usko jos kaiken kertoisin. Aivan kahjo kuukausi takana.

Kuvaavaa on kenties se etten uskalla käydä lukemassa kotiläksyksi saatuani oppimispäiväkirjaa, kirjoittamisen ”draama” kurssilta. Jätin tehtävän keskiyöllä, huomatakseni että olenkin vuorokauden myöhässä. Olin kirjoittaessa niin pirun väsynyt päivien touhuista, että nukahtelin kesken kirjoituksen, koneen äärelle. Olen satavarma että opettaja kirjotustani lukiessaan luulee minun olleen kännissä. P.S Toki voi olla että olen lähettänyt unissani läksyn kiinaan, koska en ole saanut siitä vielä arvosanaakaan.

Pään saa sekaiseksi ilman viinaakin, tässä kerron miten. Tee töitä, aivan helvetisti töitä. Älä ehdi tehdä kotona mitään. Kiukustu siitä. Kun vihdoin ehdit, ja siivotessa jätät oven vahingossa auki, koira karkaa.

Vaihdevuodet, rappeutunut selkä ja estolääkityksen läpi puskeva aivorunkomigreeni. Kevätmyrskyn kaatama puu, talon päälle tietenkin.

Tarvitseeko jatkaa…

Mutta ei se mitään, onneksi on piha ja puutarha. Onneksi on kauan odotettu vapaapäivä ja helteinen viikonloppu. Onneksi on kukkivat kukat ja kasvava nurmikko. Onneksi on kasvihuone ja siellä kasvavat mansikat. Onneksi on Sumppulinna.

NOTE TO MYSELF: Mitä hittoa se keväinen metsäharavointi on??? Samassa kohtaa puskee nyt vihreätä peittoa, saniaista ja muita triffidejä. Keksi keväälle jotain hyödyllisempää!!

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com-logga

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut /  Ändra )

Google-foto

Du kommenterar med ditt Google-konto. Logga ut /  Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut /  Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut /  Ändra )

Ansluter till %s